Yhden sateisen kesän kokeilu antoi vahvistusta hankkeelle joka oli alunperinkin mielessä, eli myös sisätiloja tarvitaan jos aikoo hyödyntää venettä muutenkin kuin niinä 10 Suomen kesän aurinko päivänä. Vene nostettii kesän käytön jälkeen ylös ja toimitettiin takaisin Kimmotorin pihaan, jossa rälläköin vanhan “Iines Ankka” kabiinin irti rungosta ja pelstin siitämitä pystyi. Kovin paljoa ei pystynyt hyödyntämään, kun kabiinista tehdään talvilämmin eli seinäpaksuus kasvaa 73 mm:iin ja ikkunat vaihtuvat lämpöelementti laseiksi. Kalusteet menevät uusiksi sillä vanhoja liimattuja kalusteita ei yrityksestä huolimatta saanut siististi irti. Sen sijaan sähkötekniikka ja apulaitteet saatiin uusio käyttöön.

Vanha koppi saatiin melko ehjänä irti ja siitä joku saa halvalla persoonallisen, valmiin aihion esim saunalautalle, leikkimökille varastolle jne. Ikkunat ja ovet tulevat mukana. Ompa mukana myös kattoterassikin.
Kun alus saatiin sisätiloihin aloitin “pohjapiirroksen” sovittamisen live alustalle. Kannen kuperuus tuli hieman yllätyksenä jonka kanssa piti elää, mutta jota en ollut seiniä tilatessani huomioinut. Kannen huoltoluukut piti kaikki siirtää vähintään seinäpaksuuden verran, mutta muutama luukku mittansa verran eri kohtaan. Kaksirunkoisen aluksen vesi ja sähköviennit tuottivat myös omat kommervenkkinsä, koska piti huomioida myös talvikäyttö. Talvikäyttö vaati myös septin ja veden saatavauuden huomioiset, mutta niistä tuonnempana.

Huoltotilojen luukut piti siirtää laidoilta keskemmälle koska kaikki sijaitsivat ulkolaidoilla. Tämärajoitti myös sisätilojen suunnittelua.
Rungot eristin 30+20mm finnfoam levyillä liimatan. Lattiaan tuli 50mm foam johon putket ja johdot upotin ns. styrox uraleikkurilla. Osa johdtuksesta kulki runkojen tukipalkkien sisällä, mutta vesiputkia niissä ei voinut viedä. Konehuoneet oli onneksi alunperin eristetty kiitettävästi. Ulkoseinissä on ulkopinnoissa 1.5mm lasikuituverhous liimattuna 70mm foamiin. Ennalta tiedossa oleviin kiinnityskohtiin oli lisäksi upotettu 9mm vanerit. Sisäpinnat ovat myös 1,5mm lasikuitua. Katon teko oli varsinainen haaste.
Siurolainen Al-Weld otti haasteen vastaan. Katto tehtiin ns.pitkästä tavarasta eli paikan päällä levy kerrallaan hitsaten. Pinta-alaahan on terassi ja lippa huomioiden peräti 350 x 800cm eli 28m2. Siihen päälle vielä laipiot. Katon kaareva ja muutaman sentin kapeneva muoto teetti työtä, mutta halusin visusti varoa liian laatikkomaista muotoa. Muotin tekemällä olisi varmasti saanut vielä linjakkaammat muodot jos olisi ollut rahkeita teettää 1200€/m2 maksava muotti ja siitä vielä lasikuituinen katto. Tarkoitus on kuitenkin jatkossa toimia juuri niin, mutta se edellyttää useamman aluksen tilausta.